Toimivat harjoitustilat Jyväskylän Sinfonialle

Muusikoiden harjoitteluolosuhteet kuntoon

Rakennustoimisto Alonen toteutti Jyväskylän Sinfonian harjoitustiloihin Kolmikulman kuudenteen kerrokseen remontin kesällä 2017. Syitä uusimiseen oli useita.

”Halusimme tilat järkevämpään käyttöön, ja myös terveydellinen näkökulma oli mukana. Katosta oli tippunut vettä työtiloihin, mikä aiheutti jo vaaratilanteitakin. Tiloja käyttää viikoittain 43 Jyväskylän Sinfonian muusikkoa ja lisäksi yli 100 muuta käyttäjää eri produktioista ja kuoroista, joten niiden on oltava kunnossa. Tiloja ei ollut remontoitu vuoden 2000 jälkeen”, perustelee Jyväskylän Sinfonian intendentti Emma Anttila.

Remontoitavaa pinta-alaa oli yhteensä noin 400 m2, johon kuului harjoitussali sekä harjoitushuoneita. Urakkaan sisältyi mm. kosteusvaurioiden kuivaus, seinä- ja kattopintojen sekä valaistuksen uusiminen ja väliseinien purkamista.

Muusikoiden harjoitustilassa akustiikka on äärimmäisen tärkeää. Rakennustoimisto Alonen toteutti akustoinnin ratkaisut A-Insinöörien tekemän suunnitelman mukaan käyttämällä sisustuksessa runsaasti akustoivia elementtejä ja puumassaa. Esimerkiksi saliin tuli akustiikkaa parantavat diffuusorit, ja harjoitushuoneisiin laitettiin akustiikkaverhoa.

Hyvä viestintä on Alosen vahvuus

Vanhaa remontoitaessa urakan aikaisilta yllätyksiltä ei yleensä voida välttyä, ja tällä kertaa haasteen aiheuttivat harjoitustilojen vanhat kattoikkunat. Suunnitelmasta poiketen ne vaativat myös uusimisen.

”Kattoikkunat olivat huonommassa kunnossa kuin suunnitteluvaiheessa tiedettiin, ja siksi remontin toteutus viivästyi. Alun perin sen piti olla valmis heinäkuun loppuun mennessä, mutta aikataulua jouduttiin siirtämään lokakuulle asti. Rakennustoimisto Alonen tiedotti hyvissä ajoin viivästyksestä, ja kävimme yhdessä läpi, mitkä ovat vaihtoehdot”, Anttila kertoo.

Viestintä onkin Anttilan mielestä ollut Rakennustoimisto Alosen erityinen vahvuus urakkakokonaisuudessa.

”He ovat viestineet hyvin ja selkeästi, siihen olen ollut tyytyväinen. Aikataulu on ollut tosi tiukka, mutta he ovat työskennelleet kovasti ja tehneet kaikkensa, että saataisiin tilat kuntoon mahdollisimman nopeasti. Tilat ovat nyt päivitetyn näköiset ja näyttävät oikein hyviltä”, Anttila toteaa.

Kokonaisuudelta vaaditaan toimivuutta

Loppuvuodesta tilat saatiin jo täysipäiväisesti käyttöön. Nuotistonhoitajana ja tuottajana Jyväskylän Sinfonialla toimiva Petra Lujala kuvailee tehtyä yhteistyötä Alosen kanssa onnistuneeksi.

”Remonttitoimenpiteet menivät hienosti. Akustiikan toimivuudesta saamme täyden varmuuden vasta sitten, kun saamme tilat kalustettua kunnolla. Myös ne vaikuttavat kokonaisuuteen. Alosen kanssa kaikki asiat ovat kuitenkin hoituneet hyvin.”

”Tilat ovat nykyiselle käyttäjämäärälle aika pienet, joten niiden on oltava sitäkin toimivammat. Remontilla niihin saatiin lisää muuntautuvuutta”, Lujala sanoo.

Lue seuraava referenssi:

As Oy Jyvälänrinne

Lue referenssi