Kiinteistökehitys

Kiinteistökehityshanke Päiväkoti Tarinalle Tikkamannilassa

Tikkakoskelainen Päiväkoti Tarina sai Rakennustoimisto Alosen avulla lapsille lisää tilaa ainutlaatuisesta navettamiljööstä.

Kulttuurihistoriallinen kohde muuntui päiväkodiksi

Päiväkoti Tarina Tikkakoskella oli toiminut Tikkamannilan vanhan navettarakennuksen tiloissa jo vuodesta 2007. Ympäristö oli ihanteellinen lapsille: turvallinen ja hieno piha-alue, metsää ympärillä ja itse rakennuksellakin oli tarina kerrottavanaan.

Kivinen navettarakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja se on valmistunut jo vuonna 1910. Se rakennettiin alun perin osaksi sveitsiläisen juustomestari Konstantin Bernhardin modernia suurtilaa, joka tuotti juustoa Pietarin-markkinoille. Sota-aikaan navetassa toimi asetehdas, minkä jälkeen se oli pitkään tyhjillään. Ennen päiväkotia tilat olivat jonkin aikaa myös elektroniikkayrityksen sekä Tikkakosken yläasteen käytössä.

Tilojen laajennus kiinteistökehityshankkeella

Vuoteen 2011 asti vanhan navettarakennuksen tilat olivat päiväkodin käytössä vain osittain. Päiväkotia päätettiin laajentaa. Se onnistui niin, että Rakennustoimisto Alonen osti navetan sen aikaisemmalta omistajalta ja saneerasi 300 m2 lisää tilaa päiväkodin käyttöön.

Remontin jälkeen päiväkodin käyttöön saatiin yhteensä 900 m2 tilaa ja entistä paremmat olosuhteet lapsille. Tilat suunniteltiin asiakaslähtöisesti eli lasten tarpeiden mukaan ja esimerkiksi sisustuksen värimaailma toteutettiin lasten iän huomioiden.

Päiväkoti Tarina toimii edelleen samoissa tiloissa Rakennustoimisto Alosen vuokralaisena. Tilava kiinteistö ja sen ympäristö sopivat päiväkodin toimintaan loistavasti yhdistäen kulttuurin, luonnon ja useissa pienissä ryhmissä toimimisen

 

Kiinteistökehityshanke Lassila & Tikanojalle

Lassila & Tikanoja hyödynsi Rakennustoimisto Alosen kiinteistökehityspalvelua saadakseen käyttöönsä Jyväskylän Sepelitie 25:ssä sijaitsevat toimitilat.

Laajentaminen onnistui kiinteistökehittäjän avulla

Vuonna 2011 tilanne oli se, että Lassila & Tikanoja toimi Jyväskylässä Sepelitie 6:ssa. Yritys halusi laajentaa toimitilojaan, ja toisella puolella tietä sijaitsevan numero 25:n omistaja taas oli samaan aikaan myymässä kiinteistöään.

Rakennustoimisto Alosen avulla molemmat osapuolet pääsivät haluamaansa lopputulokseen: Alonen osti kiinteistön ja remontoi sen Lassila & Tikanojan toiveiden ja tarpeen mukaiseksi. Lassila & Tikanoja tuli vuokralaiseksi kiinteistöön ja sai läheltä aikaisempaa toimipistettään tilat, jotka soveltuivat täydellisesti heidän toimintansa laajentamiseen.

Tyytyväinen vuokralainen tarkoituksenmukaisissa tiloissa

Kiinteistö vaati melko paljon remontointia, mutta muutamassa kuukaudessa kaikki oli valmista. Rakennukseen valmistui hallitilaa ajoneuvojen säilytystä varten sekä toimistotiloja.

Lassila & Tikanoja toimii tiloissa edelleen tyytyväisenä vuokralaisena, ja vastavuoroisesti myös Rakennustoimisto Alonen käyttää heidän palveluitaan.